Pages

maanantai 8. helmikuuta 2016

Viron herkkuja

Kävimme Lappeenrannassa, ja kauppahalliin mennessä muistin mitä olin unohtanut. Kauppahallissa on nimittäin Wiru Wärk -niminen virolainen ruokakauppa. Iiih, virolaista ruokaa lähempää kuin Suomenlahden toisella puolen! Arvatenkin mukaan tarttui mm. Mõmmi-limsaa ja kirsikkamehua. Ilomieli oli kyllä korkealla kun tajusin miten loistava juttu tämä on... Rakas Puoliso työskentelee Lappeenrannassa, torin lähistöllä, joten kun on tarve vaikka kirsikkamehulle tai on tarpeen hapukoor, pyydän Rakasta Puolisoa kipaisemaan kauppahallilla ruokaostoksilla. Loistavaa!

torstai 4. helmikuuta 2016

Pokemon-pipo

Aiemmin laitoin kuvan pipontekeleestä, mikähän tästä tulee? 




Nyt pipo on valmis, ja pipon omistaja on siihen tyytyväinen. Saatuani pipon illalla valmiiksi, halusi Keskimmäinen nukkua pipo päässä...

Tässä siis Pokemon-pallo... siis pipo. Kaikkeen sitä ryhtyy, kun ensin vähän selailee netissä ideoita. Varsinkin jos eksyy Pinterestiin - sitä pidetään varsin huonona ideana, Pinterestiin eksymistä, varsinkin jos on aikomus tehdä jotain muuta kuin uppoutua tuntikausiksi tutkimaan kiinnostavia ideoita ja fandom-juttuja sun muuta. Esimerkiksi sanayhdistelmillä Minecraft birthday ja Pokeball knit hat löytyy varsin kiitettävästi yhtä jos toista.

Tein pipon aiemminkin käyttämälläni ohjeella, Novitan myboshi-langoille tehdyllä Suita-pipon mallilla. M-koko on Keskimmäiselle sopiva, olen jo tehnyt hänelle kaksi samalla mallilla. Tein vain tällä kertaa tällaisella väriyhdistelmällä, oli niin hauska idea kun satuin netistä bongaamaan.


keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Neulottaa...

Nyt mua neulottaa. Voisipa sanoa, että mulla on neuloosi. Tai itse asiassa nyt just en neulo, vaan virkkaan... Koska suunnittelemaani seuraavaa neuletyötä varten mun täytyisi käydä ostamassa lankaa. Projekti-idea numero ziljoonaviissataatuhattanelkytkaks.

Toissapäivänä sain valmiiksi Godrickin notko -piponi. Pipon idea on Harry Potter -leffasta Kuoleman varjelukset 1, kohtauksesta, jossa Harry ja Hermione käyvät Godrickin notkossa. Hermionella on päässään violetinsävyinen pipo, itse tein vähän paksummasta langasta ja tietysti punaisen. Ei täsmälleen samanlainen, mutta vaikutteita otin. Nuorimmainen kommentoi pipoa välittömästi: "oot hölmön näköinen tuossa pipossa" ja "koulun keittiön tädeillä on samanlainen pipo, mutta valkoinen". No, onneksi en tehnyt pipoa valkoisena. Ei siinä mitä, jos näyttää keittiön tädeiltä, rehti ammatti, mutta jos mun arvellaan nyysineen heiltä pipon, se on huonompi homma... Lasten suusta? Mutta minäpä tykkään piposta ja aion pojan häpeästä piittaamatta pitää sitä paljon tänä kevättalvena. Haha!



Tänään aloitin uuden pipon, ylläripipon Keskimmäiselle. Hän tykkää kaikenlaisista neulevaatteista ja -asusteista. Esimerkiksi hän tykkää pitää villasukkia, siis pelkästään villasukkia, koulussakin. Virkkasin reilu vuosi sitten hänelle kaksi pipoa, toiseen valitsi itse värit (neonpinkki-kelta-oranssi) ja toinen on oranssi-sini-raidallinen heijastinlangasta virkattu. Nyt teen saman mallin mukaan, kun on helppo tehdä ja sopii päähänsä just hyvin. Pipolla on väriteema, mutten vielä paljasta sitä... Netissä tutkiskellessa törmäsin ideaan ja oli niin hauska, että toteutan. Kuvia tulee kun valmistuu, tässä alku:


Jossain vaiheessa kun hommaan sopivaa lankaa, aion tehdä itselleni vielä yhden pipon, myös leffavaikutteinen, Hermionen harmaa pipo. Harry Potter -leffoissa on ihania neuleita, ja netistä löytyy niihin ohjeita ja tekoideoita aika mukavasti. Jos tekisi tuon pipon harmaana, se sopisi kaveriksi mun Doctor Who -teeman kynsikkäille, sellaisille kuin Rose Tylerilla oli Doomsday-jaksossa. Tosin löysin myös hyvän langan kynsikkäille, ihan omasta lankalaatikostani, monivärinen jossa myös tuota sävyä pinkkiä. Siitä varmaan jonkinlaisen myssyn väsään...


Kunhan mysteeripipo Keskimmäiselle valmistuu, laitan kuvan. Tämäkin pipo liittyy fandom-juttuihin, mutta ei kyllä omiin fanituksiini. On kyllä "enolta pojille" -laatuinen fandom, oli jo pikkuveljen lapsuusvuosina 1990-luvulla pop. Ja nyt olen jo vihjannut liikaa?