Ystäväni viestitti minulle tänään linkin: Alan Rickman on kuollut. Alan Rickman, näyttelijä, kuoli 69-vuotiaana syöpään. Uutinen itketti minua omastakin mielestäni kohtuuttoman paljon. Tästä lähti sellainen ajatuskerä pyörimään ja pomppimaan, itkeskelin vähän ja analysoin hörhöilyn syvempää olemusta melko paljon.
Millaista on olla hörhö? Nörtti-sana ei välttämättä ole selkein suomennos, koska sisältää niin paljon eri merkityksiä, voi tarkoittaa monenlaista nörttiä. Eskapisti, hörhö, nerd, geek, queen, siinä sopivampia sanoja tällaiselle kokonaisuudelle.
Se on esimerkiksi sellaista, että kun kuulet jonkun lempinäyttelijöistäsi kuolleen, tulet surulliseksi ja itketkin ehkä. Tekee mieli katsoa elokuviaan ja kunnioittaa uraa näin. Ajattelet kyseisen näyttelijän roolihahmoja, ja sitten oletkin jo miettimässä henkilöä, hahmoa, jonka näyttelijä on tehnyt eläväksi.
Itselläni Alan Rickmanin näyttelijäntöistä loistavin oli rooli Severus Kalkaroksena, Severus Snape, Harry Potter -elokuvissa. Ennen elokuvia olin lukenut siihen mennessä ilmestyneet kirjat ja jo täysin velhomaailman lumoissa. Olin ensimäisen elokuvan ilmestyessä luonut oman mielikuvani Kalkaroksesta, hän on ollut minulle yksi hienoimpia hahmoja Pottereissa. Tyly, ristiriitainen, vaikea, mutta myös aliarvostettu, urhea, sanoinkuvaamattoman rohkea ja hyvä. Kun elokuvat sitten tulivat, Rickmanin Kalkaros oli minun kokemuksenani aivan huikea suoritus. Joskus elokuvahahmot ovat ns. vääränlaisia, erilaisia kuin oma näkemys. Mutta Rickmanin Kalkaros oli loistava, yksinkertaisesti loistava, äänenpainotuksiaan myöten. Hän teki Kalkaroksen eläväksi, ja juuri oikein (minun mielestäni, jokaisellahan on oma mielikuvansa henkilöhahmoista).
Iltapäivällä uutisen jälkeen mietin miksi suren niin paljon, vaikken tunne ihmistä ollenkaan. Mutta oikeastaan tajusin kyllä. Välillä elämässä tarpoo syvällä syövereissä, välillä taas arki pyörittää sekopäisesti ja on olo ettei jaksa. Mikä minua auttaa on eskapismi, rinnakkaistodellisuudet. Se on kirjattu johonkin virallisiin papereihinkin - Erityisen Ihanan lapsen takia ollaan käyty erinäisissä palavereissa, eräässä, jossa kartoitettiin vanhempien voimavaroja ja selviytymiskeinoja sanoin omaksi selviytymiskeinokseni hörhöily. Eskapismi. Hetkeksi karkaaminen arjesta ja tästä todellisuudesta. Keskustelun vetäjä asiallisin ilmein kirjasi sen papereihinsa.
Kyse ei ole todellisuudesta erkaantumisesta, tai todellisuuden ja kuvitteellisen todellisuuden sekoittumisesta. Kyse on karkaamisesta. Hetken karkuretkestä arjen hälinästä ja vastuusta ja suruista ja raskaista asioista ja kaikesta sellaisesta. Eskapismia, todellisuuspakoa, Tylypahka, Keski-Maa, Doctor Who-niverse. Monet kirjat ja elokuvat. Maanalainen Lontoo, Neverwhere. Hilpeät seikkailut Arthurin ja Trillianin kanssa universumin ympäri liftaillen. Lapsesta asti kirjat ovat olleet minulle avoin maailma, ja nyt aikuisenakin kirjat, tv-sarjat ja elokuvat ovat se arjen rinnakkainen todellisuus, jossa voin olla rohkea, reipas, vahva, urhea sankaritar. Tarvisen sen "hörhötilani"ollakseni toimiva, järkevä olento arjessa. En rinnakkaistodellisuuksiini karkaamalla ole erkaantunut arkipäivän todellisuudesta, vaan ammennan siihen, päivittäiseen elämiseen ja olemiseen, voimia niistä muista todellisuuksista. Taianomaisista todellisuuksista voi ottaa vahvuutta ja urheutta mukaan, itse ainakin koen saavani voimia, todellisuuspaon jälkeen olen arjessakin vähän enemmän kuin se sankaritar ja vahva nainen, joka olen siellä toisaalla. Eräänlaista "voimavara-eskapismia", sellaista, että on arjen keskellä karkuretkiä johonkin ihanaan Joku lähtee ehkä Kanarialle tai Thaimaahan lomamatkalle, joku hurraa lemppari-urheilujoukkueelleen, joku katsoo Salatut elämät joka päivä, joku neuloo, joku leipoo, joku harrastaa liikuntaa... kuka etsii hyvää fiilistä arkeensa mitenkin. Minä uppoudun kirjoihin ja elokuviin, siten voi rentoutua arjesta ihan vaikka päivittäin. Ja sitten takaisin siihen todelliseen todellisuuteen.
Tällaisessa arjen kirkastamisessa ovat näyttelijätkin iso osanen. He tekevät fantasian eläväksi. Joten heistä tulee jotenkin läheisiä, vaikkei koskaan ole tavattu, eikä heitä henkilönä tunne kuin mitä julkisuudessa kerrotaan. Siksi varmaan tämä uutinen itketti, näyttelemänsä henkilö on merkittävä hahmo mulle kautta vuosien, ja muutkin roolihenkilönsä, joiden kanssa olen arjesta karannut.
Tällaista on olla hörhö. En osaa ajatella, millaista olisi olla muunlainen, ja oikeastaan olen aika tyytyväinen olotilaani. Nerd, geek, queen.
Lopuksi linkki hienoon videoon. Severus Kalkaroksen tarina sen oikeassa, kronologisessa järjestyksessä. Ja tuo loistava näyttelijäntyö, joka teki Snapesta oikean, uskottavan. Tiedättehän sen tunteen, kun rakastatte jotain kirjaa ja jotain hahmoa, ja hänet tehdään elokuvassa ihan väärin. Snape oli oikein.
Hörhö omimmillaan:
"Hei, tän kadun nimi on sama kuin ysi-Tohtorin näyttelijän, Christopher Ecclestonin, kaikkien aikojen paras Tohtori Doctor Who -sarjassa, nyt oon nimittäin onnellinen!!! Otetaan kuva!!!
Osasit sanoa sen niin hyvin, eskapismi on tärkeä osa minunkin arkeani.
VastaaPoista