Tallinnan eläintarha

Kesän 2016 Viron reissulla kävimme Tallinnan eläintarhassa, edellisestä käynnistä olikin kulunut jo vuosia. Eläintarhassa oli paljon uutta, uudistettuja suurempia alueita eläimille, mutta myös vanhoja osia, joita pikkuhiljaa uudistetaan.

Eläintarha sijaitsee Rocca al Maressa, jonne on noin kuusi kilometriä matkaa keskustasta. Kätevimmin perille pääsee bussilla (eläintarhan pysäkki on Zoo) tai taksilla. Näistä olen jotain kirjoitellutkin, mutta muistutuksia:

• Sõiduplaan-sivustolla voi etsiä bussi-, raitiovaunu- ja johdinbussien reittejä, etsiä reittivaihtoehtoja pysäkkien perusteella ym. Sivuston kielen voi vaihtaa oikeasta yläkulmasta esim. englanniksi.
• kadulta taksia valitessa kurkatkaa taksin takaoven luota ikkunasta taksin hinnasto - siinä pitää näkyä lähtötaksa ja kilometritaksa, tarkistakaa, ettei ole ihan holtiton - joillain firmoilla on jopa 5-9 euron aloitusmaksu ja siihen kilometritaksa päälle. Kahden - kolmen euron aloitustaksa on ok, ja kilometritaksa noin 50 senttiä - euro (joillain firmoilla korkeampi hinta yöllä, samoin jos on isompi taksi tarpeen kuin tavallinen henkilöauto). Hinnan tarkistaminen on tärkeää: Jos ikkunassa on tietona se holtiton aloitusmaksu ja järjetön kilometritaksa, ei ajon jälkeen voi kuljettajaa syytellä huijaamisesta, jos on itse autoon hypännyt. Kerrataanpas: jos aloitusmaksu yli 4 euroa ja kilometritaksa reilusti yli euron, valitkaa toinen taksi. Ja: ei tarvitse ottaa sitä taksia taksijonon kärjestä, saa valita jonosta just sen minkä tahtoo.

Yritimme kierrellä eläintarhaa jotenkin järjestelmällisesti, ja puolessavälissä jo meinattiin hyytyä, alue on niin suuri. Tilanteen pelasti norsujen alueen vieressä olevan katselutornin kahvio, limua lapsille ja panimotuotteita vanhemmille, ja taas nousi tassu. Aikaa meillä kului kolmisen tuntia. Enemmänkin olisi kulunut, mutta sisätilat ovat maanantaisin suljettu, niin kaksi rakennusta jäi tutkimatta (rakennus elefanttien luona, käärmeitä, mangusteja ym, ja . Poikkeuksena lasten eläintarhan rakennus, joka on auki myös maanantaisin. Vielä kun lopulta sadekuuro yllätti pöllöjen kohdilla, loppukierros vähän oikaistiin. Hipsimme sateen alta kohti tien toisella puolen olevaa Rocca al Maren ostoskeskusta, jossa syötiin mainio lounas St.Patrick's-pubissa. 

Kuvat ovat varmaan ihan satunnaisessa järjestyksessä. Suurimman osan kuvista on ottanut TeiniTytär, jolle lykkäsin kamerani ja värväsin kuvaajaksi. Kiitos!

Lintuja oli jos jonkinlaisia, pieniä, isoja, värikkäitä, maastoon sulautuvamman värisiä...

Tämä lintu katseli meitä tarkkaan, ja me sitä. Tyylikäs väri!

Pikkukameli seuraili emoa

Ilves ei jaksanut kiinnostua yleisöstä

Eläintarhassa meille uutta oli Lasten eläintarha. Ulkona oli aitauksia, joihin yleisökin pääsi syöttämään kääpiövuohia ja kilejä, oli alpakoita, kaneja sun muuta. Lisäksi oli rakennus, jossa oli tietoa eläimistä ja pieneläimiä kuten kaneja, chinchilla, marsuja, kilpikonnia sun muuta. Kääpiövuohet olivat äärimmäisen söpöjä, erityisesti kilit, meitä ei meinannut saada siitä aitauksesta pois...

Oon niin söpö!!! 

Alpakalla on suunnitelma... "tästä kun vetäsen niin mitähän tapahtuu..."

Tällä apinalla oli aika yrmy fiilis... ehkä meidän naamat eivät olleet just sinä päivänä mieleen...

Lasten eläintarhan ulkopuolella oli tämmöinen susihukkanen selfiekaveriksi, tässä Nuorimmainen

TeiniTytär ja kamera ja kamu

Eläintarhaan oli tehty laaja "alppialue", eli isoja aitauksia erilaisille kavioeläimille. Tässä tyyppi osoittaa miten rankkaa olla eläinjulkkis (ja oli vähän lämminkin).

Elefanttien aitaukseen pystyi katselemaan vieressä olevasta tornista, jonka huipulla oli myös kahvio

Me Mangustit 

Mangustia vähän väsyttää

Jääkarhulla, muilla karhuilla, useilla kissaeläimillä ym. oli yhä nämä vanhat, turhan pienet aitaukset

Uutta on tulossa, uusi koti jääkarhuille

Myös kissaeläimille rakennetaan uutta, tässä asukas uudessa tilavassa aitauksessaan - joo, on se siellä

Ja sama tyyppi vähän lähempää, on se kaunis!

Ihastuttiin tähän apinaan, sillä on selkeästi asennetta

Hedwig!!!

Pöllö saanut saalista  

Teini huomasi myös kauniita yksityiskohtia

Innostuvista aikuisista ja vähän Pokemoneistakin

Luin juuri mielenkiintoisen blogitekstin aiheesta Pokemon GO, "Väärällä tavalla aikuinen". Näin "reilun nelikymppisen" mielestä varsin mainio teksti ja jäin sen jälkeen mietiskelemään kaikenlaista aikuisuuteen - ja Pokemon Go -peliin - liittyvää.

Itse olen aikamoinen innostuja. Myönnän sen ihan suoraan, innostun asioista, koen suuria tunteita ja harrastan juttuja, jotka ehkä eivät ole jonkun aikuisuus-koodiston mukaisia, kutsun tätä innostumis-juttuani hörhöilyksi. On tätä minulle kommentoitukin usein - olen aina ottanut kohteliaisuutena kommentit "miten sie aina jaksat tuolleen innostua", oli ne siksi tarkoitettu tai ei. Ei aikuisuus ole joihinkin normeihin asettumista, joku käsitys hillitystä, kypsästä ihmisestä. Aikuinenkin saa innostua, innostuminen virkistää. Toki saa olla innostumattakin, jos se omalle luonteelle sopii. Se mun mielestä aikuisuudessa on mainiota, olet itsenäinen, kypsä ja saat tehdä just mitä itse tykkäät (kunhan huomioit muut ihmiset, sen huomioiminen kuuluu just aikuisuuteen ja kypsyyteen). En mä ainakaan ole mistään lukenut jotain tiettyä säännöstöä, että kun olet aikuinen sinun täytyy... (ja tähän lista asioista, jotka on sallittu ja kielletty aikuiselta).
Mulla on puhelimessani Pokemon GO, kun sitä ei poikien puhelimiin saa asennettua, ja sekin on ihan hyvä juttu ettei. Koska me kohta lähdetään yhdessä ulos ja etsitään Pokestopeja kun mulla Pokepallot vähissä, ja jos löydettäis muutama kiva Pokemon. Katseltiin parin Pokestopin tiedot, ihan kuin valokuvasuunnistusta, oli tieto mikä paikka ja kuva, niillä tiedoin lähdetään etsimään. :) Yhdessä voidaan samalla huomioida mikä on ko. peliä pelatessa järkevää ja mikä ei. Pitää muistaa katsoa liikenteessä ympärilleen. Pitää huomioida muut liikkujat. Yksityisalueille ja vaarallisiin paikkoihin ei saa mennä, vaikka siellä olisi miten legendaarinen Pokemon.
Niiden ei saa -sääntöjen lisäksi on paljon mitä saa tehdä, ja pitää tehdä. Saa olla ystävällinen muille pelaajille, vaikka tervehtiä heitä, pysähtyä juttelemaankin ja vaihtaa kokemuksia mistä löytyisi juttuja. Viikonloppuna käydessämme Joensuussa juttelin äidin kanssa, joka oli lastensa kanssa pelaamassa, molempien lapset etsivät Pokemoneja kirkkopuistossa. Oli mukavaa. Yhdessä lasten kanssa tekeminen tässä onkin se ihan hauskin juttu, vaikka pojilla välillä tuleekin kinaa - yksi puhelin, jossa peli, ja kaksi poikaa, jotka haluavat pelata. Mutta onhan se oman vuoron odottaminenkin oppimista ja kasvamista. Teinikin lähti kaverinsa kanssa eilen mukaamme, kuinka usein peruskoulun juuri päättäneet teinit jaksavat hengailla äidin ja pikkusisarusten kanssa kesälomallaan, varsinkin jos kaveri kylässä... Jep, tästäkin saamme kiittää peliä. Vähän kuin pelaisimme yhdessä lautapeliä, paitsi että pelilaudan sijaan meillä on puhelin, jota yhdessä katsomme, ja pöydän ääressä istumisen sijaan kävelemme ympäriinsä. Kumpikin pelimuoto oikein mukava perheen yhteisen ajan viettämiseen.

Läksiäislahja työkavereilta ryhmäkodissa, jossa olin "lainassa" yhteensä vuoden verran

Oon seurannut keskustelua Pokemon GO -pelistä, jotkut ovat ihastuneet ja harrastavat innoissaan, jotkut ovat vihastuneet ja moittivat innoissaan. Mietin, etteivätkö kaikki mahtuisi samalle "ihan kiva jos joku tykkää ja ihan ok jos joku ei tykkää" -alueelle. Ulkoiluaktiviteetteja vertaillaan ja ihmetellään miksi kerätään Pokemoneja eikä vaikka sieniä tai marjoja - Pokemon Go -pelin aikana ulkoilu on monen mielestä väärin ulkoiltu! En näitä kyllä koe mitenkään verrannollisiksi, en lapsilla enkä aikuisilla. Esimerkiksi minä itse en kyllä ikinä kerää marjoja ja sieniä, paitsi torilta, toimin kuin peleissä ikään: vaihdan hyödykkeitä (=eurovaluutta) toisiin hyödykkeisiin (=marjat ja sienet). Joten siltä metsässä hyödyllisesti samoilulta ei ole mikään aika pois, sitä ei tapahtuisi muutenkaan. Toki onhan se pelaaminen hassun näköistä, ja idean pohjalta tehdyt parodiat ihan hauskoja. Eilen jätskillä istuessamme pelasimme omaa ONKO? -peliämme. Siinä bongataan sopivan näköinen henkilö/henkilöitä ja kysytään omalta seurueelta ONKO? Sitten arvioidaan porukalla onko kyse Pokemon GO -pelaajasta/pelaajista vai räplääkö joku kännykkäänsä muuten vaan. Jäätelöt syötyämme sitten lähdimme itsekin hassun näköisesti etsimään Pokestopeja ja Pokemoneja, liityimme maailmanlaajuiseen innostuneiden joukkoon.
Mutta nyt, suokaa anteeksi, lähden tästä kauppaan ja asioille, ja pakotan vastahakoiset lapset mukaani, että tehtäis jotain yhdessä. Eikun... sanon, että nyt mennään, katotaan Pokestopeja ja Pokemoneja matkan varrella, ja veikkaan, että ennen kuin oon ehtinyt aikuisen näköiseksi (tukka hyvin, näkyyks ripset, voinks mä laittaa nää vaatteet) pojat on jo pihalla pyörimässä päät vastakkain ja pohtii mihin suuntaan ottaa askelia löytääkseen lähellä olevan Pokemonin. Heippa!

Patarein vankila

Huom! Patarein vankila on lokakuun 2016 alussa suljettu yleisöltä. Jätän tämän käyntikokemuksen kuitenkin tähän, muistoksi käynnistä. Patarein porttia siis turha mennä kolkuttelemaan toiveena sisäänpääsy.

Olimme Tallinnassa kolme yötä, siis kaksi kokonaista päivää ja suunnittelimme yhden käyntikohteen per päivä. Maanantain käyntikohde oli Tallinnan eläintarha ja tiistain käyntikohde astetta paria karumpi: Patarein vankila.

Patarein vankila sijaitsee hiukan ydinkeskustan ulkopuolella, Kalamajan suunnalla, aivan meren rannalla. Aivan Patarein vieressä on Lennusadam, Lentosatama, meriaiheinen suuri museo. Vankila sijaitsee linnotuksessa, jonka rakentaminen on aloitettu vuonna 1828 ja se on toiminut merilinnoituksena, kasarmina ja vuosina 1920-2002 vankilana. Vuonna 2002 Tarton vankilan valmistuttua Patarein vankila suljettiin, vankilan sairaalaosasto toimi vuoteen 2005 saakka.

Bussilla 73 pääsee aivan Patarein portin lähelle, pysäkki Lennusadam. Bussi kulkee mm. Vabaduse väljak -aukion ohi, Viru-hotellin ohi, Mere puiestee -tietä kohti satamaa ja sataman ohi Kalamajan alueelle, eli ihan keskustan läpi. Bussilla on kätevä kulkea Ühiskaart-bussikortilla, siitä enemmän omassa tekstissään.

Patareihin voi tutustua opastetuilla kierroksilla, joihin ilmoittaudutaan museon kotisivuilla, kierroksia on kesäisin aikataulun mukaan kerran päivittäin, talvisin tilauksesta tai jos on vajaita ryhmiä, tarjoavat paikkoja kotisivuilla näille kierroksille. Kesäisin vankilaan pääsee myös itsenäisesti ilman opastusta, päivittäin klo 12-19. Kierrosten hinta on aikuisilta 8 euroa ja opiskelijoilta (ja lapsilta) 7 euroa, itsenäinen vierailu aikuisilta 3 euroa ja opiskelijoilta (ja lapsilta) 2 euroa.  Patarein vankila ei ole mikään sliipattu esittelymuseo, jossa on näyttelyesineitä ja informaatiota, jota katsellaan lasiseinien takaa, vaan tuntuu, kuin se olisi vain yhtäkkiä hylätty ja jätetty rapistumaan ja nyt vierailijat pääsevät kurkkimaan vankilan muurien sisäpuolelle. Kokemuksena kiinnostava ja karu yhtä aikaa.

Itsenäisesti paikkaan tutustuessa vankilan pihalta pääsee muutamista avoimista ovissa sisälle vankilaan, jossa voi kierrellä tutkimassa paikkoja. Kävijöille avoimia tiloja on käytäväkaupalla. Myös pihalla on paikkoja, joihin pääsee, vankien ulkoilukopit ja niiden yllä oleva vartijoiden torni ja ulkoilukoppien yllä kulkeva käytävä.

Meidän porukassa oli kaksi aikuista, 15-vuotias TeiniTytär, 12-vuotias Keskimmäinen ja 10-vuotias Nuorimmainen. Tälle porukalle paikka oli ihan hyvä, ihan pienille lapsille ehkä ei. Toisaalta lapsille paikka on vain rapistunut rähjä, ei niin ahdistava, kuin aikuisille saattaa olla kun miettii paikan taustaa. Aikuinen tietää historiasta ja voi kuvitella, millainen vankila on käyttövuosinaan ollut. Käytäviä, portaita ja kävelemistä oli jonkin verran, jotkut käytävät ja huoneet varsin kuoppaisia ja epätasaisia eikä paikka ole esteetön, se on huomioitava käyntiä suunnitellessa. Jotkut paikat olivat hämäriä ja huonosti valaistuja, jopa pimeitä, joten kännykän taskulamppu oli varsin kätevä juttu, kun kurkimme ympäriinsä.

Tavallisimmat sellit olivat käytävämäisiä kapeita huoneita, joissa oli rinta rinnan kerrossängyt 16 henkilölle ja huoneen päässä lavuaari ja pienen seinämän takana vessan virkaa toimittava reikä lattiassa. Noissa selleissä saattoi olla jopa yli 30 vankia, jotka ahtautuivat noihin 16 petipaikkaan - ja paljon muuta tilaa sellissä ei ollutkaan. Eristyssellit olivat sitten karumpia, noihin tavallisiin tuli edes hiukan valoa rankkojen kalterien takaa, näimme eristyssellejä, joissa ei ollut lainkaan ikkunaa, olivat pimeitä, kiviseinäisiä koppeja.

Ilman esittelykierrosta kaikki paikan jutut eivät varmasti avaudu kävijälle niin hyvin, mutta vaikuttava paikka on itsenäisesti kierrettynäkin. Suosittelen itsenäisesti käyviä ostamaan lipunmyynnistä euron maksavan vihkosen, jossa kerrotaan hieman paikasta. Esitteessä kerrottiin mm. teloituksista, rakennusta kierrellessä voi nähdä hirttohuoneen ja teloitushuoneen, joista teloitushuoneen ohi menimme vähän huomaamatta ja tajusimme vasta jälkeenpäin esitteestä minkä näimme. Huone oli ruosteenpunaiseksi maalattu, siellä teloitettiin ampumalla ja punaiselta pohjalta veriroiskeet eivät näkyneet. Hirttohuone on sisäänkäyntiportista oikealle, avoimesta ovesta sisään ja oikealle, oven pielessä on kyltti viroksi ja englanniksi. Huoneessa on katossa näkyvissä kohta, jossa köyden koukku on ollut, ja huoneessa tuoli ja reikä lattiassa - kävijä voi mielessään miettiä, miten siellä toimittiin. Tähän huoneeseen Nuorimmainen ei tullut sisään ollenkaan, kerroimme, mikä huone on kyseessä, ja hän itse halusi odottaa pihalla.

Itseäni kiinnosti kovasti sairaalasiipi, sieltä otinkin paljon valokuvia. Kaikkialla oli yhä sairaalatarvikkeita, leikkaussalissa laitteita, toimistossa rikkinäinen tietokone, kuin olisi tosiaan vaan jätetty kaikki sikseen ja häivytty ja jätetty kaikki rappeutumaan. Aikamoinen ajatus, että tuolla on ollut toimintaa vain reilu 10 vuotta sitten.

Vankilassa on ollut myös kirjasto. Vankat hyllyt ovat yhä paikallaan, mutta kirjoista jäljellä lähinnä vain sikin sokin olevia irtirevittyjä sivuja.

Pihalla sai tutustua vankien ulkoilutiloihin ja niiden yllä olevaan vartijoiden käytävään ja vartijoiden torniin, joista seurasivat vankien ulkoilua. Vartijoiden tornin tikkaat olivat hiukan pelottavat ainakin alaspäin tullessa (minun mielestäni, ei teinin ja puolison, pojat jäivät alas pihalle odottamaan). Torni ei ole korkea, mutta tikasportaat kumminkin hiukan hermostuttavat... Piha oli alunperin, Viron itsenäisyyden aikana, avoimempi ulkoilupiha. Neuvostomiehityksen aikaan pihalle rakennettiin nuo siellä nykyään olevat korkeaseinäiset ulkoilukopit, joissa ei näy kun kiviseinää ja katto ritiläristikon yllä.

Käytävä, jolta ovia ulkoilukoppeihin

Ovi ulkoilukoppien käytävälle

 Tornista pystyi vartioimaan ulkoilukoppeja

Vartiotorni

Ulkoilukoppien yllä kulki vartijoiden katettu käytävä

Ne hermostuttavat portaat torniin

Kierroksen jälkeen kävimme vankilan rannan puoleisella seinustalla olevassa rantakahvilassa. Palvelu oli siellä ystävällistä ja juomat ja jäätelöt piristivät juuri koetun jälkeen.

Vierailuun meiltä kului aikaa muutamia tunteja, itsenäisen kierroksen kesto tietysti riippuu siitä miten tarkkaan kaikki paikat tutkii. Kokemus oli karuudessaankin hieno, suosittelemme kyllä ehdottomasti paikkaa historiasta, hylätyistä paikoista, urbaaniseikkailuista ja vaikuttavista kokemuksista kiinnostuneille. Rakas Puoliso painotti vielä alussa mainitsemaani seikkaa: Paikka ei sovi heille, jotka etsivät siistiä museota, jossa asiat ovat valmiiksi esillä ja esiteltyinä. 

Vinkki! Jos tämä paikka kiinnostaa ja jos täällä käytyä haluaa lisää vähän samantyyppistä historiaa, kannattaa tutustua Bastionien käytäviin ja Sokos Hotel Virun tiloissa olevaan KGB-museoon.